Avainsanat

, , , , , , , , , , , , ,

Kaikkea sitä saa kokea, kun riittävän vanhaksi elää.

Tässä jonkin aikaa sitten kehuin julkisesti erään organisaation jäsentä. Tästä henkilöstä olin kuullun kymmeniltä muiltakin ihmisiltä vain positiivisia tai jopa ylistäviä kommentteja. Pahaa sanaa en keneltäkään.  Kehuni olivat siis vahvistetusti ansaittuja. Myös jälkikäteen olen saanut pääosin vain kehuja kauniista sanoistani.

Mutta, voitteko kuvitella? Tämän kehumani henkilön esimies haukkui minut tästä kehumisesta. Hän kertoi vieläpä julkisesti muutaman muun ihmisen kuullen, että ei arvosta omaa johdettavaansa. Tämä saattaa olla pöyristyttävin huonon johtamisen kokemus, jota olen runsaan kahdenkymmenen viiden vuoden johtamisurani aikana saanut todistaa. Ei nyt ainakaan heti tule pahempaa mieleen ja olen sentään työskennellyt häiriintyneidenkin ihmisten kanssa.

Esimies, joka ei tue johdettavaansa viimeiseen asti ja julkisesti ei ole ansainnut kenenkään kunnioitusta. Hyi!

Joka ei puolusta ei ole ansainnut kunnioitusta

Millainen johtaja on ihminen – tai millainen ihminen on johtaja, joka kokee mitään muuta kuin ylpeyttä, jos hänen johdettaviaan kehutaan?

Oli kehu sitten ansaittua tai ei, pitäisi johtajan ottaa ilolla kaikki positiivinen palaute, mikä hänen organisaatioonsa kohdistuu. Vaikka sitten sattuisi olemaan niin, että tämä johtaja ei pahemmin pidä johdettavastaan. Tai ehkä vielä enemmän juuri silloin, koska hän saa syytä alkaa arvostaa tätäkin henkilöä.

Itse olen onneksi useasti saanut ulkopuolisilta ja kollegoilta kehuja omista johdettavistani. Aina on tuntunut sairaan hyvältä ja tätä kehumista on juhlittu.

Onkohan kukaan muu ikinä törmännyt tällaiseen johtamiseen tai johtajaan? Kaikkea sitä tosiaan saa kokea.