Avainsanat

, , , , , , , , ,

Olen paasannut hyvästä johtamisesta ja johtamiskeinoista yli sataviisikymmentä blogia ja kirjoitusta. Olen aina pitänyt itsestään selvänä, miksi ihmisiä pitää johtaa ja kohdella hyvin. Asioiden pitäminen itsestäänselvyytenä on paha virhe. Ehkä moni ei ole koskaan miettinyt miksi. En itse asiassa minäkään ole tätä kysymystä hirveästi miettinyt, koska olen pitänyt sitä luonnonlakina.

Kymmen syytä kohdella hyvin

Kymmenen syytä kohdella johdettavia ja ihmisiä yleensäkin hyvin:

  1. Kun kohtelet toisia hyvin ja kunnioittavasti, kasvaa todennäköisyys sille, että hekin tekevät samoin sinulle.
  2. Heistä tulee iloisempia ja onnellisempia, jolloin he ovat luovempia, ahkerampia ja tuotteliaampia. Heidän ilonsa tarttuu edelleen eteenpäin, jolloin onnellisuus lähtee leviämään tuottaen taas eksponentiaalisesti hyvää edelleen. Tämä toimii myös käänteisesti: väärin kohdellut johdettavat levittävät pahaa oloaan tahtomattaan myös ympäristöönsä heikentäen koko organisaation luovuutta ja tuottavuutta.
  3. Valta-asemat saattavat muuttua. Koskaan ei tiedä, missä yhteydessä kohtaat ihmisiä tulevaisuudessa. On paljon mukavampi kohdata ihminen, jonka tiedät kunnioittavan sinua kuin ihminen, jonka tiedät kantavan kaunaa.
  4. Kanssakäymisestä tulee tasa-arvoisempaa ja vuorovaikutteisempaa. Tällöin saat rehellisempiä ja yhteiseen hyvään pyrkiviä mielipiteitä. Saat siis parempaa tietoa omaan päätöksentekoosi. Näin johtamisestasi tulee viisaampaa.
  5. Vaikeissa tilanteissa sinun on helpompi toteuttaa vaikeita muita ihmisiä koskevia päätöksiä, kun välillänne vallitsee keskinäinen kunnioitus.
  6. Omat työllistymismahdollisuutesi kasvavat, kun sinut tunnetaan johdettaviaan kunnioittavana johtajana. Usein johtajia rekrytoitaessa soitellaan aikaisemmille kollegoille ja ainakaan minä en ikinä palkkaisi johtajaa, jolla ei ole johdettaviensa kunnioitusta.
  7. Maine kiirii kauas. Nykyään Internetin ja blogien aikakautena se voi kiiriä todella kauas eikä välttämättä koskaan katoa. Hyvästä maineesta ei ole koskaan haittaa, mutta pienikin paha maine saattaa kiusata loppuelämän. Googlaa nimesi ja katso tuleeko vastaan hyviä vai huonoja asioita. Uskallatko?
  8. Ajattele läheisiäsi, sinulle tärkeitä ihmisiä. Jostain kumman syystä jotkut ajattelevat, että läheisesikin ovat samaa maata kuin sinä – hyvässä tai pahassa.  Voin kertoa, että tuntui kivalta kun oma tytär tuli silmät säteillen kertomaan, että se ja se oli minua kovasti kehunut.
  9. Jos janoat valtaa, on vaikutusvalta sitä kaikkein vahvinta valtaa. Vaikutusvaltaa saa kaikkein helpoimmin kun on paljon ystäviä, jotka haluavat sinunkin parastasi. Ystäviä saa kohtelemalla ihmisiä hyvin.
  10. Lopuksi ehkä kaikkein itsekkäin syy: oma mielihyvä. Normaali ihminen saa mielihyvää siitä, että voi auttaa toisia ja kohdella toisia hyvin. Tämä on ihmisyyden perusta. Sanoin tahallani normaali. On myös ihmisiä, jotka saavat mielihyvää toisten alistamisesta ja kiusaamisesta. He ovat sadisteja, narsisteja tai muuten häiriintyneitä sieluja, joita ei pitäisi koskaan päästä johtamaan ihmisiä. Ikävä kyllä heitäkin on – johtajista joidenkin tutkimusten mukaan yli kymmenen prosenttia.

Joillekin nämä olivat varmaan itsestään selviä. Jotkut lukijat saattoivat saada näistä lisäpontta käyttääkseen energiaansa hyvän levittämiseen. Ja sitten on se joukko, joka piti tätä ihan paskanjauhantana. Heitä kehotan lukemaan kohdan kymmenen uudelleen ja hakeutumaan sen jälkeen tehtäviin, joissa eivät voi tehdä enää pahaa.