Avainsanat

, , , , , , , ,

Julkaisemme viikoittain yhden kehitettävissäsi olevan karisman osa-alueen. Aikaisemmat kirjoitukset löytyvät täällä aiemmin julkaistuista blogeista.

25. Innoitus – Tunteen siirto

Olemme käsitelleet aiemmissa innoituksen osa-alueista arvoja (luku 2) ja sitoutumista (luku 10) ja energiaa (luku 18). Nyt pureudumme tunteen siirtoon.

Ihmisen päätöksenteosta kahdeksan prosenttia on loogista järkeilyä. Arvaa mitä päätöksenteon 92 prosenttia on? Aivan oikein, tunnetta.

Otetaan esimerkki useimman ihmisen elämän suurimmasta investointipäätöksestä. Valtaosa perustelee faktoilla päätöstään, mutta oikeasti ne faktat on vain pistetty sopimaan tunnepäätökseen. Vuonna 2002 etsimme perheellemme uutta kotia. Monta paikkaa kävimme katsomassa Helsingin ympäristökunnissa kunnes Tuusulassa yksi kämppä kolahti. Ystävillemme ja itsellemmekin perustelimme päätöstä huonejärjestyksen toimivuudella sekä koulujen ja luonnon läheisyydellä. Jos näin olisi ollut, olisimme varmaan tarkistaneet nämä järkifaktat etukäteen tai edes jälkikäteen niistä kohteista, jotka eivät olleet kolahtaneet.

Ihmisillä on paljon erilaisia tunteita. Perustunteita ovat ilo, suru, pelko, viha, inho ja hämmästys. Kaiken kaikkiaan tunteita löytyy lähteestä riippuen toista sataa. Tunteilla on vastakohtansa, kuten vihalla rakkaus ja surulla ilo.

Toisiin ihmisiin vaikuttamisessa, johtamisessa ja karismassa on hyvin paljon kysymys tunteen siirrosta. Tähän liittyy yksi luonnonlaki: et voi siirtää tunnetta, jota sinulla itselläsi ei ole. Toki tunne voi toisessa syntyä siirtymättäkin, mutta se on hieman eri asia.

Suomalaiset ovat varsin pidättyviä tunteissaan. Näin ollen voisi ajatella, ettemme ole kovinkaan hyviä tunteiden siirtämisessä. Lienee kuitenkin niin, että meidän pidättyvä tunteilumme toimii hyvin omassa ympäristössämme. Liian räiskyvä ja avoin tunteilu ei kulttuurissamme toimi.

Kehotan miettimään, mikä on se tunne, jonka haluat siirtää, ja vieläkin tarkemmin, mitä tunteita et halua siirtää. Jos haluat rauhoittaa ihmisiä, sinun ei kannatta itse näyttää levottomalta. Mikäli toivot rakkautta, vihamielinen käytös ei edistä asiaa.

Onneksemme voimme vaikuttaa tunteisiimme. Mitä enemmän omien tunteiden hallintaa harjoittelee, sitä helpommin ja nopeammin pystyy tunteen itsessään synnyttämään. Eri tunteisiin tarvitaan erilaisia synnyttämiskeinoja. Mikäli haluat rauhoittaa itsesi, on käytössä eri keinot kuin piiskatessasi itsesi ja joukkosi innostuneeseen hurmokseen.

Äärimmäisen tunteellista viikkoa!